AfterDawn logo

MOT-dokumentti: Näin toimii Suomessa jylläävä piraattikirjebisnes

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

Yle lähetti eilen illalla MOT-ajankohtaisohjelmassaan lyhyen dokumentin parin viime vuoden aikana paljon huomiota saaneesta piraattikirjebisneksestä. Asiaa seuranneille dokumenttipätkä ei välttämättä tarjoa hirveästi mitään uutta, mutta se kannattaa silti haastatteluiden takia katsoa.

Ohjelmassa haastateltiin muun muassa ylituomari Kimmo Mikkolaa (markkinaoikeus), joka otti kantaa tekijänoikeuslain 60a §:n merkittävyys-sanan tulkintaan. Mikkolan mukaan laissa tarkoitettu merkittävä jakaminen ei tarkoita määrällistä jakamista vaan "tekoa tulee tulkita tekijänoikeudensuojanhaltijan kannalta". Näin todella laissa sanotaan, mutta se ei selvennä lainkaan merkittävyyden määrittämistä. Laissa todetaan:

"Tekijällä tai hänen edustajallaan on oikeus tuomioistuimen määräyksellä -- saada -- palvelun tarjoajalta yhteystiedot sellaisesta teleliittymästä, josta tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatetaan yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta."


Markkinaoikeus käsittelee asianajotoimistojen lähettämät tietoluovutuspyynnöt ja antamallaan päätöksellä määrää operaattorit luovuttamaan IP-osoitteiden omistajatiedot asianajotoimistoille. Asianajotoimistojen on sanottu pyytäneen tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien IP-osoitteiden omistajien yhteystietojen selvittämistä. Markkinaoikeuden pitäisi selvittää jokaisessa tapauksessa, että täyttyykö laissa tarkoitettu merkittävän jakamisen määritelmä. Koska tietoluovutuspyyntöjä on runsaasti, ei päätöksentekoon per IP-osoite voi uhrata paljoa aikaa. Tästä syystä markkinaoikeudella on oltava selvä menetelmä, jolla se arvio teon merkittävyyttä tekijänoikeuden haltijan kannalta.

Jos henkilö on jakanut kaksi prosenttia yhdestä elokuvasta, niin onko hän aiheuttanut tekijänoikeuden haltijalle merkittävää haittaa. Markkinaoikeus tietää vastauksen kysymykseen, koska se tekee jatkuvasti päätöksiä, joita varten se joutuu puntaroimaan tällaisia kysymyksiä. AfterDawn kysyi jo muutama kuukausi sitten markkinaoikeudelta miten se on määritellyt ja arvioi laissa tarkoitetun merkittävän jakamisen. Markkinaoikeus ei suostunut vastaamaan kysymykseemme.

Mikkola ei MOT:n haastattelussa kertonut miten markkinaoikeus käytännössä varmistaa, että merkittävyyskriteeri täyttyy tietoluovutuspyynnöissä.

5 KOMMENTTIA

Lumikki1/5

Kaiken kaikkiaan minusta tässä asiassa on kyse laajemmasta asiasta kuin pelkästä tekijäoikeudesta. Minusta tässä on kyse myös kansalaisten perusoikeuksista yhteiskunnassa. Sekä myös siitä mitä saa tehdä ennen kuin joku toiminta on haitallista/häiriöllistä yhteiskunnalle.

Ensinnäkin tekijäoikeus omistajalla on oikeus saada korvaus työstään, mutta onko hänellä oikeus "vainota" suurta määrää kansalaisia sen takia?

Onko kansalaisella oikeus että hänen yksityisyyttä / henkilötietojaan kunnioitetaan valtion taholta ja millä perusteilla niitä voidaan luovuttaa liiketalouden harjoittajille?

Kun jokin asia on yhteiskunnassa häiriöllistä sen laajuuden takia, pitäisikö toiminnan perusteet miettiä uudestaa?

Yhteiskunnassa on asioita joissa kansalaisten tekoja katsotaan läpi sormien koska niihin puuttuminen aiheuttaisi kansalaisten jatkuvan vainoamisen. Kyse on enemmän siitä että missä kulkee raja teon vakavuuden välillä. Kumpi on vakavampaa se että kansalaisia vainotaan heidän tekojen takia tai se että kansalaiset tekee tekoja joita hänen ei pitäisi yhteiskunnassa tehdä?

Itse olen sitä mieltä että tekijäoikeusrikosten käsittely ei kuulu yksityisen liiketalouden alaisuuteen vaan se kuuluu viranomaisille. Viranomaisilla ei tietenkään ole resusseja valvoa ja ajaa joka pikkuasiasta ihmisiä vastuuseen, jolloin on selvää että vain "vakavammat" tapaukset johtaa viranomaisten tekoihin.

Se mitä yritän sanoa on että tekijäoikeus ei ole mikään yksipuolinen "liiketaloudellinen" oikeus tehdä mitä lystää yhteiskunnassa vaan asiaa pitää tarkastella myös mitä vaikutuksia tekijäoikeudella on yhteiskuntaan. Kuten myös mitä vaikutuksia asialla on tekijäoikeuden omistajiin jos asioihin ei puututa riittävästi.

Minusta tässä pitäisi määritellä koko asia uudestaan tekijäoikeuslaissa.

Siten että yksityiset tahot eivät käytä "oikeuslaitosta" pelotteluna kiristyskirjeille. Vaan että viranomainen sakottaa henkilöitä jos he katsovat asian riittävän vakavaksi. Näin ne kansalaisten henkilötiedotkin pysyisi viranomaisten hallussa eikä "vuotaisi" yksityisille liiketalouden harjoittajille. Syyt asioiden muutokselle ovat selvät koska muutamien eurojen tekijäoikesrikkomus siviili asiana ei ole 50 000€ oikeuskulujen arvoinen asia. Pitää kehittää parempia tapoja hoitaa asia.

pkaksp2/5

Lainaus:

Mikkola ei MOT:n haastattelussa kertonut miten markkinaoikeus käytännössä varmistaa, että merkittävyyskriteeri täyttyy tietoluovutuspyynnöissä.

Veikkaampa, että nuo asiat jää tyystin tutkimatta ja määräykset tietojen luovuttamisille annetaan ilman mitään muttia. Jos puhutaan kymmenistätuhansista pyynnöistä, niin siellä ei _kukaan_ ala puntaroimaan yksityskohtaisesti tapauksia.

2053/5

Kumma juttu kun internet yhteys ostetaan operaattoreilta jotka
sopimus tiedoissaa esittävät emme anna tietoja kolmanelle osa
puolelle. Kuitenkin nykyisillä tiedoilla esim. Markkinaoikeudella
on "tavallaan antaa joillekin oikeuden syynätä ip-osoitteesi
käytön kyttäämiseen" oikeuden. Miksi kävellään niiden ihmisen/
yksilön yli. ? Mitä kertoo suomalaisesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#a731-1999

pera704/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kaiken kaikkiaan minusta tässä asiassa on kyse laajemmasta asiasta kuin pelkästä tekijäoikeudesta. Minusta tässä on kyse myös kansalaisten perusoikeuksista yhteiskunnassa. Sekä myös siitä mitä saa tehdä ennen kuin joku toiminta on haitallista/häiriöllistä yhteiskunnalle.

Ensinnäkin tekijäoikeus omistajalla on oikeus saada korvaus työstään, mutta onko hänellä oikeus "vainota" suurta määrää kansalaisia sen takia?

Onko kansalaisella oikeus että hänen yksityisyyttä / henkilötietojaan kunnioitetaan valtion taholta ja millä perusteilla niitä voidaan luovuttaa liiketalouden harjoittajille?

Kun jokin asia on yhteiskunnassa häiriöllistä sen laajuuden takia, pitäisikö toiminnan perusteet miettiä uudestaa?

Yhteiskunnassa on asioita joissa kansalaisten tekoja katsotaan läpi sormien koska niihin puuttuminen aiheuttaisi kansalaisten jatkuvan vainoamisen. Kyse on enemmän siitä että missä kulkee raja teon vakavuuden välillä. Kumpi on vakavampaa se että kansalaisia vainotaan heidän tekojen takia tai se että kansalaiset tekee tekoja joita hänen ei pitäisi yhteiskunnassa tehdä?

Itse olen sitä mieltä että tekijäoikeusrikosten käsittely ei kuulu yksityisen liiketaloudelle alaisuuteen vaan se kuuluu viranomaisille. Viranomaisilla ei tietenkään ole resusseja valvoa ja ajaa joka pikkuasiasta ihmisiä vastuuseen, jolloin on selvää että vain "vakavammat" tapaukset johtaa viranomaisten tekoihin.

Se mitä yritän sanoa on että tekijäoikeus ei ole mikään yksipuolinen "liiketaloudellinen" oikeus tehdä mitä lystää yhteiskunnassa vaan asiaa pitää tarkastella myös mitä vaikutuksia tekijäoikeudella on yhteiskuntaan. Kuten myös mitä vaikutuksia asialla on tekijäoikeuden omistajiin jos asioihin ei puututa riittävästi.

Minusta tässä pitäisi määritellä koko asia uudestaan tekijäoikeuslaissa.

Siten että yksityiset tahot eivät käytä "oikeuslaitosta" pelotteluna kiristyskirjeille. Vaan että viranomainen sakottaa henkilöitä jos he katsovat asian riittävän vakavaksi. Näin ne kansalaisten henkilötiedotkin pysyisi viranomaisten hallussa eikä "vuotaisi" yksityisille liiketalouden harjoittajille. Syyt asioiden muutokselle ovat selvät koska muutamien erojen tekijäoikesrikkomus siviili asiana ei ole 50 000€ oikeuskulujen arvoinen asia. Pitää kehittää parempia tapoja hoitaa asia.

Muista kirjoittaa sama juttu myös Huoltovalikkoon :D

avthein5/5

Koskahan aletaan massapostittaa vahingonkorvaus laskuja ja vankilatuomioita elokuvastudioille joiden sisällössä mainostaman tupakoinnin vuoksi lukuisia ihmisiä on kuollut ja vammautunut?

Aivan samalla logiikalla voitaisiin näin tehdä ja tuomita hurjat määrät tuomioita kuolemantuottamuksista ja vammantuottamuksista. Jos henki ja terveys olisi yhtä pyhä asia kuin todella sairaisiin mittasuhteisiin menevä ahneus. Tilastolliset tutkm,ustulokset todcellakin todistavat että esim. Mad Men TV-sarja on lisännyt merkittävästi sarjassa poltetun tupakkamerkin menekkiä.

Tämä mielipide ei ole minun keksimäni vaan kansainvälisesti esitetty mielipide jonka itsekin allekirjoitan.

Satunnaisesti jonkin elokuvan tai biisin netistä imuroinut ei todellakaan aiheuta sen enempää taloudellisen vahingon riskiä sisällön tuottajille kuin vastaavaa tallennetta kavereilleen lainaava kansalainen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki