AfterDawn logo

Pirate Bayn perustaja aikoo haastaa suomalaiset musiikkiyhtiöt oikeuteen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

The Pirate Bayn perustajiin kuuluva Peter Sunde on päättänyt yrittää hakea oikeusteitse korvauksia suomalaisilta levy-yhtiöiltä, koska kokee niiden ahdistelleen häntä. Viime viikolla uutisointiin Helsingin käräjäoikeuden tuominneen Sunden maksamaan 350 000 euron vahingonkorvaukset levy-yhtiöille.

Sunde kertoi suunnitelmistaan Twitterin kautta. Viestissä hän ei kuitenkaan kommentoinut kuinka hän aikoo edetä viime viikolla annetun tuomion suhteen: aikooko hän valittaa siitä vai antaako hän tuomion olla. Sunde tuomittiin vahingonkorvauksiin poissaolevana eli hän ei käyttänyt mahdollisuuttaan tulla kuulluksi. Sunden mukaan hän kuulu oikeusjutusta vasta tuomion tultua ja median kautta.

Tuomiota on kritisoitu muun muassa siksi, että Sundella ei ole enää roolia aikoinaan perustamassaan palvelussa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki